kuvitus

Ikikiven Ekograniitti on kotimaista, kestävää ja ekologista

7.4.2020

Ikikivi alkoi muutamia vuosia sitten jalostamaan graniittia. Suomen mittakaavassa kyse on ainutlaatuisesta kokonaisuudesta: oman louhimon kvartsiitin sivukiven täydellisen hyödyntämisen lisäksi Ikikivi hyödyntää nyt kotimaisen graniittin louhinnan ja hautakiveistämöiden sivukiveä. Tämän mahdollistaa olemassa oleva kivenlohkontaan räätälöity kivikonekanta.

Kiven käyttötarpeesta ja lajista riippuen luonnonkivenlouhinnasta sivukiveä jää n. 70–95 %. Esimerkiksi graniitin louhinnasta jäävän sivukiven määrä on suuri, eikä suomalaisessa graniittituotannossa sivukiveä yleisesti hyödynnetä. Ikikiven vahvuus tässä on se, että olemassa olevat koneet mahdollistavat sivukiven hyödyntämisen ja toiminta on joustavaa: oman louhoksen liuskekiveä on valmiina tuotteina varastossa, joten tuotevalikoimaa graniitteihin on mahdollista laajentaa perustoiminnan ohessa. Tuotanto pyörii eri kivilaatujen parissa kysynnän mukaan.

”Tämä on äärimmäisen ekologinen ja kaikkia osapuolia hyödyttävä ratkaisu,” kertoo Ikikiven omistajapariskunta Tom ja Katja Huhta. ”Ostamme sekä raakakivilouhimoilta että hautakivituotannosta ylimääräiseksi jäävää materiaalia, jota he eivät pysty hyödyntämään, kun taas meidän konekalustolla tämä on mahdollista,” Tom Huhta jatkaa.

Oman louhimon osalta Ikikivi on hyödyntänyt sivukiveä jo 20 vuotta. Aiemman omistajan aikana vuosikymmenten ajalta kertynyttä sivukiveä on silti edelleen jäljellä. ”Investoimme ensimmäisiin hydraulipuristimiin vuosina 1999–2000. Vuonna 2008 hankitun laitteiston avulla pystymme hyödyntämään myös lohkopintaisten tuotteiden valmistuksen yhteydessä jäävää sivukiveä nyrkinkokoisista kappaleista alkaen,” taustoittaa Huhta.

Ikikiven pihakiveys

Vuodesta 2017 oman sivukiven hyödyntämisen tulosten rohkaisemina Ikikivi on lisännyt kalustoa ja tuoteperhettä hyödyntääkseen graniittilouhimoiden sivukiveä. Ikikiven Ekograniitti vastaa haasteeseen tuontikiviä vastaan. Graniittituotteita tuodaan paljon Kiinasta. Nyt kotimaiseen materiaaliin päästään kiinni niin edullisesti, että kotimaisia tuotteita on saatavilla kilpailukykyiseen hintaan.

Suomalaisen kiviaineksen ehdottomiin etuihin – myös sivukiven osalta – lukeutuu merkittävästi pienemmän hiilijalanjäljen lisäksi kestävyys. Suomalaisten vaihtelevien sääolosuhteiden kiviaines on muovautunut erittäin lujaksi. Kotimaisuus ja ekologisuus ovat arvovalintoja, joita tänä päivänä ei ole enää vara ohittaa. Kun tämän lisäksi tuotteet ovat vielä äärimmäisen kestäviä, kauniita ja hinnaltaan kohtuullisia, ei ole enää yhtään syytä, miksi sen paremmin kuluttajien kuin urakoitsijoidenkin kannattaisi – tai tarvitsisi – tarttua tuontikivitarjouksiin.

Faktoja

Miksi Ikikiven ekograniitti?

  • Sivukiven hyödyntäminen
  • Kotimainen tuote
  • Suomalaista työtä
  • Lähikiviajattelu
  • Kestävää ja kaunista
  • Ekologinen valinta
  • Pieni hiilijalanjälki

Ikikiven ekograniitti tuotteita sivukiveä hyödyntämällä

Konekantamme mahdollistaa lohkopintaisten graniittituotteiden valmistamisen.

  • nupukiviä
  • noppakiviä
  • muurikiviä
  • julkisivukiviä
  • pilarikiviä
  • perustuskiviä
  • graniittilankkua
  • jne.

Valmistamme myös räätälöityjä tuotteita asiakkaan tarpeisiin.
Ota yhteyttä ja kysy lisää!

Ikikivi on palveleva kivikauppa

Ikikivi on palveleva perheyritys. Meille se tarkoittaa sitä, että asiakkaan asioita hoidetaan jämptisti, reilusti ja luotettavasti. Näin varmistamme, että asiakkaamme saavat tilatut tuotteet aina aikataulussaan. Lisäksi laadukas palvelu tarkoittaa meille sitä, että autamme asiakkaita kaikissa luonnonkivirakentamiseen liittyvissä kysymyksissä. Toimitamme kiveä Nilsiästä koko Suomeen – ja vähän kauemmaskin.