Miljoonien vuosien karkaisema liuskekivi

Kautta aikojen kivi on ollut elintärkeä raaka-aine, yksi sen ominaisuus on lähes ikuinen kestävyys ja kulumaton kauneus.

Ikikivi louhii liuskekiveä Nilsiässä

Vuonna 1932 aloitettiin Nilsiässä kvartsiittikiven louhinta, tänä päivänä tuote tunnetaan nimellä IKIKIVI. Ikikivi on perheyritys, jolla on 40 vuoden kokemus kiven parissa. Yrittäjinä toimivat Katja ja Tom Huhta. Louhimme Nilsiässä sijaitsevalta louhokselta Nilsiän vaaleaa kvartsiittikiveä.

Kivemme on väriltään vaaleanvihreää vaaleanharmaata ja lisäksi siinä esiintyy rusehtavia ja punertavia värisävyjä ns. ruskan värit. IKIKIVEN rikkaus onkin kiven harmoniset värit.

Yrityksen kokenut henkilökunta työstää kivet isoista lohkareista aina ohuisiin liuskeisiin, louhii, lohkoo ja lajittelee. Kivet työstetään käsin ja koneellisesti erilaisiksi tuotteiksi. Edistyneen tekniikkamme ansiosta hyödynnämme kaiken kalliosta louhimamme aineksen. Tämä tekee toiminnastamme selkeästi perinteistä louhosta ympäristöystävällisempää.

Valmistamme oman louhoksemme liuskekivestä erilaisia tuotteita- julkisivu-, sisustus- ja piha- ja ympäristökiviä. Niistä syntyvät mm. Ikikiven pihakivet, muurikivet, reunakivet, sisustuskivet sekä verhoilukivet.

Oman louhoksemme vaalean liuskekiven lisäksi meiltä löytyy myös muita kotimaisia liuskekiviä mm. tummaa pihakiveä ja ympäristökiveä.

Ekograniitti tuoteperhe

Ikikivi Oy on tehnyt jo vuosikymmenien ajan tuotekehitystä kivituotannon ekologisuuden parissa ja ideoinut matkan varrella uutta. Uutena aluevaltauksena ovat ekograniitit.

Ekograniittituotteet valmistamme lohkomalla, hyödyntäen kotimaisen graniittituotannon ja hautakiviveistämöiden sivukiveä. Konekantamme mahdollistaa lohkopintaisten graniittituotteiden valmistamisen piha- ja ympäristökivituotteiksi mm. pilari- ja muurikivet sekä klassiset noppa- ja nupukivet.

Graniittituotteiden materiaalina on kotimainen musta tai harmaa graniitti. Louhoksella on myös valmiina varastossa runsaasti erilaisia graniitti raaka-aineita, joka mahdollistaa räätälöityjen tuotteiden
valmistamisen asiakkaille. Ideoidaan yhdessä, kysy lisää!

Lue lisää ekograniiteistamme.

Nopea toimitus ympäri vuoden

Pääosin hinnastossamme olevat tuotteet valmistetaan varastoon. Tämä mahdollistaa nopeat ja täsmälliset toimitukset läpi vuoden suoraan asiakkaalle niin pieniin kuin suuriin kohteisiin. Toimitamme tuotteitamme suoraan louhokselta kaikkialle Suomeen ja myös muualle Eurooppaan kuljetusyhtiöiden rahtiverkoston kautta. Tarjouksen rahdeista saat kätevästi tarjouspyyntösi yhteydessä.

Graniittituotteet ovat toistaiseksi tilaustuotteita, pieniä eriä saatavilla suoraan varastosta, isompien erien tiedusteluihin vastaamme mielellämme.

Jokainen kivi on erilainen: näin valmistuu yksilöllinen ulkoasu ja luonnonkiven henki. Kvartsiittikivi on mitä monipuolisin liuske niin vanhojen kuin uusien rakennusten ulko-, sisä- ja viherrakentamiseen. Ikikiven käyttömahdollisuudet ovat rajattomat, käytä siis mielikuvitusta.

Teemme myös toivomuksenne mukaisia ratkaisuja kivestä.

Neuvomme ja opastamme kiveen liittyvissä kysymyksissä. Louhoksemme ammattitaitoinen henkilökunta tekee myös asennustöitä. Voit kysyä myös yhteistyökumppaneistamme joita suosittelemme kivien asennukseen.

Näyttelyalue louhoksella

Louhokselle on näyttelyalue ja siellä on nähtävillä runsaasti uusia ideoita kivirakentamiseen, mm. erilaisia tulisijoja, kivisokkeleita, pöytiä sekä erilaisia toteutuksia piharakentamiseen. Tervetuloa tutustumaan !

Louhoksemme tuotevalikoimiin kuuluu omien Ikikivi-tuotteidemme lisäksi muita kivituotteita mm. muita liuskekiviä, koristekiviä pihamaalle, erilaisia kiviaineksia säkkeihin pakattuna ja graniittikiviä.

Palveleva kivikauppa

Louhos avoinna toukokuusta syyskuuhun arkisin klo 9-15. Muuna aikana palvelemme sopimuksen mukaan, sovi tapaamisaika erikseen.

Kiviterveisin, Katja ja Tom Huhta

Yhteystiedot

LOUHOS/KÄYNTIOSOITE:
Varpaisjärventie 781
73300 NILSIÄ

Postiosoite: Pajuniementie 157 C 73300 NILSIÄ

Katja Huhta : 050-5259366, katja.huhta@ikikivi.fi
Tom Huhta: 050-4040404, tom.huhta@ikikivi.fi