kuvitus

Helsingin uimastadion

Tiesitkö että Helsingin uimastadionin liuskekiveykset ovat tehty Nilsiän kvartsiitin pihakivillä? Tässä muutamia tietoja uimastadionin peruskorjauksesta ja kivi alueiden laajentamisesta:

Uimastadionin historia

Helsingin uimastadion on suunnitellut arkkitehti Jorma Järvi ja se on rakennettu 1940 olympialaisia varten, vaikka itse kisapaikkana uimastadion toimi vasta vuonna 1952 olympiakisojen siirtämisen takia. Uimastadionin alkuperäinen asemakaava on peräisin vuodelta 1939, jonka toteutus on säilynyt hyvin tähän päivään arvokasta ympäristökokonaisuutta kunnioittaen. Nykyiset pinnoitetut alueet ja käytävät ovat toteutuneet pääosin Järven suunnitelman mukaisesti.

Vuosien varrella aluetta on päivitetty eri tavoin ja osa kulkuväylistä oli vaurioitunut. Vaalea Nilsiän kvartsiitti liuskekivipinnoite oli osittain korvattu alkuperäisestä poikkeavalla heikompi laatuisella tummalla liuskeella ja asennukset erottuivat arvoa alentavasti kohteessa. Lisäksi kivien väliset saumaukset olivat kuluneet. Muutos- ja korjaustyöt olivat tehty rajallisina kokonaisuuksina, jolloin kokonaisuuden arvokkuus oli uhattuna. Helsingin kaupunki ja liikuntavirasto kuitenkin päätti laajasta peruskorjauksesta, jonka tavoitteena oli nostaa kohde 2000-luvun vaatimusten mukaiseksi ja palauttaa historiallinen arvokkuus.

Uimastadionin peruskorjaus 2019-2020

Uimastadionin peruskorjauksen yhteydessä parannettiin käytäväverkoston linjausta ja päivitettiin myöhemmin laajennetut alueet alkuperäisiä piirteitä kunnioittaen Nilsiän kvartsiittiin. Muun muassa pääsisäänkäynnin betonilaatoitus vaihdettiin liuskekiviksi ja oleskelupaikat palautettiin 60-luvun mukaisiksi liuskealueiksi. Uimastadionin ulkoalueiden yleissuunnitelmassa kerrotaankin seuraavasti:

“Ulkoalueiden alkuperäinen Nilsiän kvartsiitti liuskekivipinnoite on yksi keskeisimmistä säilytettävistä ja palautettavista ominaispiirteistä Uimastadionin piha-alueilla.”

Meillä Ikikivellä oli ilo ja kunnia toimittaa kohteen korjaukseen tarvittavat kivet. Korjaustyö tehtiin vuosien 2019-2020 aikana. Uimastadionilla olemassa olleet alkuperäiset Nilsiän liuskekivet asennettiin uudelleen, jolloin saumaukset tulivat yhtenäisiksi. Uusien kivien ollessa samaa materiaalia ja samasta louhoksesta kuin 80 vuotta sitten asennetut, lopputuloksesta syntyi eheä ja alkuperää kunnioittava kokonaisuus.

Tutustu lisää Uimastadionin peruskorjaukseen:

https://www.hel.fi/static/liv//B43.pdf

Ikikivi on palveleva kivikauppa

Ikikivi on palveleva perheyritys. Meille se tarkoittaa sitä, että asiakkaan asioita hoidetaan jämptisti, reilusti ja luotettavasti. Näin varmistamme, että asiakkaamme saavat tilatut tuotteet aina aikataulussaan. Lisäksi laadukas palvelu tarkoittaa meille sitä, että autamme asiakkaita kaikissa luonnonkivirakentamiseen liittyvissä kysymyksissä. Toimitamme kiveä Nilsiästä koko Suomeen – ja vähän kauemmaskin.