Aitamuurikivi
Perustiedot
Aitamuurikivet ovat lohkoreunaisia, koneellisen lohkonnan yhteydessä syntyviä erikokoisia kappaleita, kokoluokka vaihtelee. Tuote on käsin ladottavissa oleva liuskeinen lohkare. Kivi on vaaleaa Nilsiän kvartsiittiliusketta.
Lohkareet mitoiltaan ja muodoiltaan säännöllisempiä kuin tukimuurikivessä, joka on luonnonlouhetta.
Koneellisesti lohkottu mittatarkempi perustuskivi on harkkomainen tuote, jonka tuotannon yhteydessä pakkaamme tällä sivulla esitellyn aitamuurikiven.
Käyttökohteet
Aitamuurikivet sopivat ladottaviin kaksipuoleisiin aitoihin ja muureihin. Mielikuvana esim. vanhat kirkkoaidat.
Käytetään myös vanhojen rakennusten kivijalan korjauksissa ja perustuksissa ladottuna tai laastilla kiinnitettyinä.
Tuotetiedot
Lohkareet ladotaan aitaan/muuriin kahta puolta latomalla vastakkain, niin että kivet tukeutuvat toisiinsa. Ainakin kiven toinen sivu on suora koneellisesti lohkottu. Muurin ollessa leveä keskustaa voi täyttää muulla kiviaineksella. Kiven menekki laskennassa huomioitavaa, että aidan/muurin molemmat näkyvät puolet sekä molemmat päädyt tulee laskea.
Kivijaloissa ja perustuksissa, laske sokkelin korkeuden ja pituuden mukaan tarvittava neliötarve.
Muurin leveys minimissään n. 40 cm.
- Pituus n. 200–800 mm
- Syvyys n. 100–250 mm
- Korkeus n. 50–250 mm
- Tuote myydään lavoittain, pakkauskoko n. 3m2/lava.
- Lavapaino n. 1200 kg.
Muurista saa viimeistellyn näköisen latomalla liuskekiviä kanneksi.
162 €/lava
Kysy lisää tästä tuotteesta
Haluatko tarjouksen tai lisää tietoa tästä tuotteesta? Täytä alla oleva lomake ja kerro lisää käyttökohteestasi. Olemme sinuun mahdollisimman nopeasti yhteydessä. Käydään homma yhdessä läpi ja varmistetaan, että tuote on käyttötarkoitukseesi sopivin.
Pyydä tarjous tai tietoa
Ikikivi on palveleva kivikauppa
Ikikivi on palveleva perheyritys. Meille se tarkoittaa sitä, että asiakkaan asioita hoidetaan jämptisti, reilusti ja luotettavasti. Näin varmistamme, että asiakkaamme saavat tilatut tuotteet aina aikataulussaan. Lisäksi laadukas palvelu tarkoittaa meille sitä, että autamme asiakkaita kaikissa luonnonkivirakentamiseen liittyvissä kysymyksissä. Toimitamme kiveä Nilsiästä koko Suomeen – ja vähän kauemmaskin.
Ikikivi julkisivussa
Ikikivi sisällä
Ikikivi ulkona
Ikikivi julkisissa kohteissa














